LOGO, BANDEROLLI JA LIPPU
Opiskelijakunnan logo kaipasi päivittämistä. Pyöreillä ja lennokkaammilla linjoilla vanha logo päivitettiin nykyaikaisemmaksi. Kunnia koko logosta ei kuulu MEDIAnkka:lle.
Opiskelijakunnalla ei myöskään ollut mitään, millä erottua tapahtumissa. Loimme opiskelijakunnalle lipun ja banderollin, jossa toistimme uusittua logoa. Banderollin tarkoitus oli myös korostaa opiskelijateemaa muistiolehtiön sivureunuksella.
JULISTEET
Julisteilla haimme erilaista ja uutta näkyvyyttä kampusten käytävillä. Koska aiempaa linjaa ei ollut, kokeilimme erilaisia nähdäksemme toimisiko joku paremmin kuin toinen.
MUUT ALAN TYÖT
Risteilystä kaivattiin osallistujille perinteistä haalarimerkkiä. Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnalle sopi allekirjoittaneen mielestä hyvin pieni sanaleikki.
Kirjepohjalle haluttiin yksinkertainen ja virallisen uskottava ulkoasu. Powerpoint-taustaksi taas näyttävä ja tyylikäs mutta kuitenkin selkeä.
Opiskelijakunta halusi saada myös tutorit näkymään yhtenäisellä asusteella. Lopulliseksi väriversioksi valikoitui koulun teeman mukaan violetti. Kuviolla painettiin myöhemmin myös huppareita.